7. maaliskuuta 2012

Parhaimmat rinneruoat, ikinä!

Viikko Cerviniassa, Italiassa. Tuli syötyä ja juotua aivan tajuttoman hyvin. Tässä kuva vaatimattomasta rinnelounaasta.



Lisää tulossa myöhemmin.

20. joulukuuta 2011

Jouluruokia, Bataattilaatikko

Kaikilla on varmaan jonkinlaisia jouluruokaperinteitä, joita seurataan joka vuosi. Omalla perhelläni oli aika vakio joulupöytä, siihen aika perinteisesti eri laatikot, erillaista kalaa (silli, silakka, lohi eri muodoissaan), erillaisia pasteijoita sekä tietysti kinkku.

Sanoin, "oli", koska sääntö piti silloin kuin kaikki asuivat vielä kotona tai lapset kerääntyi aina kotikotiin jouluksi. Nyt kaikkilla on omat perheensä joten kaikilla on omat tavat ja varmasti myös uusia ruokia. Viime joulu oli mukava poikkeus, pitkästä aikaa lähes kaikki oli kokoontunut yhteiselle joululle.

Oma lisä joulupöytään on jo monta vuotta ollut Bataattilaatikko, tykästyin joskus bataattiin ja piti yksi joulu kokeille ja se oli senverran hyvä että jäi.

Eli tässä bataattilaatikon ohjeet, Osa 1:

  • 4-5 isoa bataattia
  • 2dl kermaa
  • Mustapippuria
  • Inkivääriä
  • Voita
  • Korppujauhoja
  • Suolaa

Kuori bataatit


Kuori ja siisti bataatit. Pilko ja pistää isoon kattilaan kiehumaan kunnes ovat pehmeitä, eli noin 1-2 tuntia.

Pistä bataattilohkot kattilaan kiehumaan

5. joulukuuta 2011

Synttäriporoa

Oli synttärit tuossa vähän aikaa sitten, mutta ei voitu kunnolla viettää kun meillä molemmilla oli muuta menoa, mutta ei se mitään, vähän myöhemmin löytyi Stockalta suht halvalla porofilettä jonka kaveriksi kanttarellisipulitsydeemi ja chilivalkosipulikermaperunat.

24. marraskuuta 2011

Chipotlechililöytö

Näitä on metsästetty pitkään. Joskus pari vuotta sitten oli Citymarkteista saatavilla chipotlechilisalsaa mutta se loppui yhtäkkiä hyllystä. Pari kk:ta sitten löysin Kokkolan Prismasta tällaisia purkkeja:
La Costeña Chipotles


Ekalla kertaa ostin vain pari purkkia, mutta kun tätä tuli testattua niin heti seuraavalla Kokkola käynnillä ostin sitten kunnon satsin varastoon.

Tätä kun laittaa chili-con-carneen niin jopas maistuu hyvälle!

23. marraskuuta 2011

Alankomaan herkkuja, Stroopwafel

Näitä on aina vaikea löytää, mutta kun löytyy niin pakko ostaa. Törkeän hyvää. Tälläkertaa kävi tuuri ja löysin Turun Kupittaan Citymarketista Stroopwafeleita, eli siirappivohveli. Kaksi ohutta vohvelia joiden väliin on laitettu siirappia, sokeria, kanelia ja voita, eli ei voi olla muuta kuin hyvää.

Omnomnom :)

22. marraskuuta 2011

Bataattia punajuurella

Ph teki eilen jämistä ruokaa, oli, hmm, aika erikoisen väristä :) Hyvä idea vaikka halloween ruuaksi ? Eli ihan vain bataattia, punajuurta ja mausteita.

Työmatkalla Pietariin tuli syötyä kaikenlaista

Tuli käytyä viime viikolla työmatkalla Pietarissa. Hyvää ruokaa oli tarjolla :) Paikalliset vei pariin eri ravintolaan, ensimmäinen oli vasta auennut joten palvelu oli vähän sen tasoista, mutta ruoka oli kyllä hyvää. Viini puoli ei oikein toiminut,  aina sai ei-oota vaikka listalla oli sitä sun tätä tarjolla.

Toinen paikka joka tarjoili Georgialaista ruokaa oli taas huomattavasti parempi (ja aika vanha, siellä oli käynyt vaikka mitä poliitikkoja ja julkikksia)

Georgialaista ruokaa:

Kanamajoneesisalaatti

Jugurtti hunajalla ja pähkinöillä
Juustopiirakka
Lihaa ja kalaa vartaista


Paprikkaa ja

Paluupäivänä ehdittiin vielä käymään kahvilasa, pitihän sieltä ottaa jotain herkkua:
Lounas :)